Yle on saatettava vastuuseen
Viime päivien aikana veronmaksajien rahoittama Yleisradio on joutunut myrskyn silmään. Näennäinen puolueettomuuden verho on laskettu valehtelun ja vahvan aatteellisuuden uutisoinnin takana tullessa julki. Yleisradion rakenteista on paljastunut hyväveliverkostoa, työntekijöiden huonoa kohtelua, kalliita ideologisia uudelleenkoulutuksia sekä vasemmistolaista identiteettipolitiikkaa, joka tuo esiin valtiorahoitteisen mediayhtiön todelliset kasvot puolueettoman uutisoinnin irvikuvana. Mistä siis on kysymys?
Kohu alkoi Sanna Ukkolan julkaistessa heinäkuun alussa Iltalehteen kolumnin, jossa hän kertoi Yleisradion ”monimuotoisuuskäytänteistä” sekä koulutuksista, joissa toistetaan mantraa kantaväestöön kuuluvien cis-henkilöiden pahuudesta, koulutetaan epämiellyttävien totuuksien sensurointia sekä työllistämistä ”positiivisen syrjinnän” periaatteiden mukaisesti. Ukkola jakoi väitteidensä tueksi videoita, mutta Yleisradio kiisti pitkään kaiken. Kaikki kuitenkin muuttui, kun Ylen toimittaja Lloyd Libiso esiintyi Ivan Puopolon podcastissa ja kertoi Yleisradion henkilöstölle järjestetyistä pakollisista sekä hintavista Diversity, equity, and inclusion (DEI)- eli monimuotoisuuskoulutuksista. Käytännössä tämä tarkoittaa vasemmistolaista identiteettipolitiikkaa, jossa tietyt väärät totuudet sensuroidaan ja jonka heijastumista Ylen ”neutraaliin” uutisointiin vaadittiin. Libiso kertoi esimerkiksi, että on aiheita, joista ei saisi puhua ja kuvaa koulutuksien järjestäjiä ennemmin aktivisteiksi kuin journalismin ammattilaisiksi.
Lisäksi samassa jupakassa Yleisradio paljastui esiintymiskieltojen asettamisesta tietyille poliittisesti eri mieltä oleville henkilöille, kuten Aleksi Valavuorelle. Valavuori vahvisti tämän tiedon Yleisradiolla työskentelevän ystävänsä kautta, jolla on pääsy niin kutsuttuihin mustiin listoihin. Valavuori päätyi mustalle listalle annettuaan lausunnon, ettei transnaisten eli biologisesti miesten tulisi saada osallistua urheilussa naistensarjoihin. Esiintymiskiellosta johtuen Valavuorta ei enää suostuta haastattelemaan Yleisradion artikkeleihin tai uutisiin.
Lisäksi Yleisradion selvitettiin tekevän tilastointeja henkilöstön ”monimuotoisuudesta.” Monimuotoisuudella tarkoitetaan kontekstissa sitä, että rekrytoinnissa suositaan taidon sijaan vasemmistolaisia ihmisihanteita eli ulkomaalaistaustaisuutta sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuulumista. Lisäksi tehtiin tilastoja siitä, että kuinka ”monimuotoisia” ja ideologisia ohjelmia kukin toimittaja oli tehnyt. Nyt paljastuksien jälkeen podcastissa esiintynyt Libiso on tämänhetkisten tietojen perusteella irtisanottu Yleisradiolta, samalla kun häntä vastaan on entisten esimiestensä toimesta on aloitettu mustamaalauskampanja.
Paheksuttavuus ei ole pelkästään teoissa, vaan myös niiden jatkuvassa peittelyssä. Ylen johto on valehdellut niin eduskunnan valvovalle neuvostolle kuin kansallekin DEI-koulutusten luonteesta ja niiden pakollisuudesta, journalisminsa tavoitteista ja myöntämiensä kannustinpalkkioiden kriteereistä. Näillä toimilla Yle on murentanut kansan ja hallituksen luottamuksen itseensä. Uudenmaan akseli katsoo, että kansallisen tiedotusvälineiden luotettavuuden ja puolueettomuuden nimissä on täten ruvettava seuraaviin toimenpiteisiin:
1. On perustettava parlamentaarinen komissio tutkimaan Ylen toimintaa kuluvalta vuosikymmeneltä ja nimeämään päävastuussa olevat sekä saattamaan heidän nimensä ja toimensa julkisuuteen.
2. Lakkautettava Ylen rahoitus niihin toimenpiteisiin, jotka eivät sen ydintehtäviin kuulu.
3. Irtisanottava kattavan selvityksen jälkeen kaikki ne Yleisradion johtajista keskiportaasta ja tuottajista ylöspäin, joiden voidaan tulkita vaikuttaneen käsillä olevan kriisin syntyyn.
4. Luotava ohjelma, jonka tarkoitus on rekrytointien ja oikeanlaisen valvonnan kautta luoda Ylestä luotettava, aatteellisesti puolueeton ja isänmaallinen tiedotusväline.