Ukki Väinämöinen
Ukki Väinämöinen on uusin osa jäsenemme tekemää kirjoitussarjaa suomalaisista merkkihenkilöistä, jota tullaan julkaisemaan säännöllisesti sosiaalisessa mediassamme sekä verkkosivujemme jäsenten mielipidekirjoitukset -osiossa.
Ukki Väinämöinen - oikealta nimeltään Vasili Levonen – tunnetaan yhtenä itäkarjalaisten kansannousun mahtavimmista johtohahmoista. Vaikkakin verrattain tuntematon mies maamme historiassa, ei Ukki Väinämöisen vaikutusta juuri itsenäistyneeseen Suomeen ja sen historiaan voi vähätellä. Väinämöisen tarina on esimerkki siitä, miten yksi mies voi muuttaa historian kulkua.
Suomi oli siirryttäessä 1920-luvulle sekavassa tilassa Sisällissodan jäljiltä. Kun taistelut hiljenivät punaisten häviöön, huomattiin että itsenäiselle Suomelle jääneet rajat eivät edustaneet todellisia heimojen asuinalueita. 1920-luvulla valtakunta ei ollut lähimainkaan yhtä homogeeninen kuin nykyään, ja maasta voitiin osoittaa useita erilaisia suomensukuisia heimoja. Lapissa asui lappalaisia, Hämeessä hämäläisiä ja länsirannikolla ruotsalaisten uudisasuttajien jälkeläisiä. Oli kuitenkin yksi erityinen ryhmä, jonka alueet olivat jääneet Neuvosto-Venäjän puolelle: itäkarjalaiset. Suurin osa heidän maastaan oli jäänyt venäläisten puolelle, ja Suomi oli edelleen vuoden 1920 Tarton rauhassa luovuttanut Porajärven sekä Repolan itäiselle naapurillemme.
Pian alkoikin bolševistisen hallinnon aika lukuisine reformeineen, jotka huonoin tuloksin johtivat elintarvikepulaan ja karjalaisten kärsimyksiin. Tarton rauhaa pidettiin häpeärauhana, jolla Suomi myi omat kansalaisensa, jotka olivat erikseen äänestäneet liittymisestään Suomeen, pois ikuiselle viholliselle. Kuitenkin jo vuoden 1921 keväällä alettiin Karjalassa valmistella kansannousua, jonka johtajina toimisivat Vasili Levonen eli Ukki Väinämöinen, Jalmari Takkinen - Ilmarinen sekä Borissofina tunnettu Ossippa Borissainen. Itäkarjalaisten vastarinta alkoikin nopeasti, ja saman vuoden syksyyn mennessä karjalaisten joukot, metsäsissit, olivat vallanneet jo merkittäviä alueita. Metsäsissit olivat vapaustaistelijoita, jotka kävivät sabotaasi- ja metsäsotaa miehittäviä bolševikkeja vastaan.
Vuoden 1921 lopulla sissisota kiihtyi edelleen, kun venäläiset todella heräsivät tilanteeseen. Metsäsissejä vaivasi resurssi- ja miespula, ja he pyysivätkin vapaussodalleen useasti Suomen valtion apua. Valitettavasti valtiolta ei humanitaarista apua ja pieniä vapaaehtoisjoukkoja lukuun ottamatta koskaan saatu virallista kädenojennusta. Kuitenkin moni ajan kansallismielinen, kuten Elias Simojoki, soti itäkarjalaisten ohella heimoalueiden miehityksen lopettamiseksi. Sissit sotivat vielä hetken, mutta joutuivat lopulta vetäytymään Suomeen.
Näin kävi myös sissejä hengessä ylläpitäneelle - lempinimensä muinaisista karjalaisista taruista ammentaneelle - Ukki Väinämöiselle. Ukki vietti lopun elämänsä Suomessa, vaikkakin sokeutui pian pakonsa jälkeen. Väinämöisen kaipuu rakkaaseen Karjalaan ei kuitenkaan koskaan sammunut, ja muiden kansannousuun osallistuneiden kanssa he perustivat Suomessa paljon erilaisia Karjala-kerhoja. Näiden tehtävä oli ylläpitää vanhaa kulttuuria ja pyrkiä Karjalan vapauttamiseen, jos sellainen tilaisuus jatkossa tulisi.
Ukki oli kuolemaansa asti koko sydämestään aito Karjalan heimolainen, kuten todistaa Karjalan heimossa julkaistu muistokirjoitus (nro. 5-6 87). Kun Veitsiluodon Karjala-kerhon laulajat päättivät poiketa esiintymässä vanhenevalle Väinämöiselle, vastasi tämä sävelmiin: ”Kiitän, veikkoset tästä kunnioituksesta. Kymmentä vuotta nuoremmaksi teitte minut tällä käynnillänne. Muistan joka päivä Karjalaa ja rukoilen sen puolesta. Teitä nuoret minä rukoilen, älkää jättäkö rakasta Karjalaa sortajalle”.
Vaikka Ukki kuoli vuonna 1942, aate Suomen yhdistämisestä elää yhä. Historiasta voidaan nähdä, että Neuvostoliiton hallinto on tuonut menetetyille itäalueille vain kärsimystä, tuskaa ja heimojen sekä alueiden järjestelmällistä tuhoamista. Kotimaassa taas Karjalan vaatiminen Suomen – sen oikeutetun hallitsijan alaisuuteen on viimeisiä linnakkeita, joita suomettumisen mentaliteetti hallitsee. On monelle vaikeaa myöntää, että Karjala on aina ollut kulttuurinen ja väestöllinen osa Suomea. Moni kieltää suoralta kädeltä ehdotukset alueiden palauttamiseksi, vaikka kaikki voivat nähdä, miten se on vääryydellä ja valloittavalla suuruudenhulluudella Meiltä anastettu. Ukin perinnön tulee elää yhden kansan ja yhden valtion aattessa ikuisesti.
Zarahustra
