Akseli käänsi ja julkaisee sivuillaan ukrainalaisen tutkijan sekä Ukrainassa toimivan Suomen tutkimuskeskuksen johtajan, Denis Kovaliovin kirjoittaman artikkelin yhteistyössä kirjoittajan kanssa.

Kielet: In English, In Ukrainian / Українською

Historia ei tunne eikä suvaitse toiveajattelua, mistä johtuen, kuin veritata magistra vitae, se ajaa jälkipolvet korjaamaan esi-isiensä virheitä. Ei ole kovinkaan harvinaista, että korjaukseen liittyvä prosessi on suhteellisen verinen oppitunti sukupolvelle, joka on juuri noussut jaloilleen suuressa maailmassa. Suomalais-ugrilainen maailma, tarkasteltuna erillisenä ja suljettuna kielellisenä sekä kulttuurillisena suuryhteisönä, laajemmassa näkökulmassa jopa omana siviilisaationaan, tunnetaan kuitenkin Ukrainassa hyvin huonosti. Moskovalainen laaja-alainen sotilaallinen aggressio slaavilaista Ukrainaa kohtaan avasi kuitenkin todellisen mahdollisuuden tähän asti sorrettuille pienille uralilaisen perheen kansoille: vepsäläisille, udmurteille, karjalaisille, moksalaisille, ersäläisille, inkeriläisille, marilaisille, selkupeille ja nganasaaneille.

Syntymästään asti moskovalaisen politiikan hievahtamattomana kulmakivenä on ollut viereisten alueiden valloitus ja alistaminen, jonka osana on ollut yhtä lailla näiden alueiden kotoperäisten kansojen tuhoaminen. Siitä aina tähän päivään asti ne suomalais-ugrilaiset kansat, jotka ovat kyenneet selviytymään ja pitämään yllä omaa itsetuntemustaan moskavalaisen hirmuhallinnon myllynkivien paineessa, ovat olleet Venäjällä alemman tason kansaa. He ovat sisäisiä muukalaisia, elleivät suorastaan pahempaa - talis exhibitio ad experimentum, venäläisen yhteiskunnan näytillä pidettäviä häkkieläimiä.

Provosoimaton hyökkäys idästä - josta aurinko nousee joka aamu meitä valaisemaan - toikin pimeyden, palavan tuhkan ja vuolaina virtoina vuotavat veret Ukrainaan. Tšekan, NKVD:n ja KGB:n jälkeläishallinto on sotkenut 21. vuosisadan suurimpaan sotahelvettiin nyt myös ne vähemmistökansat, joista Federaatio haluaa päästä eroon, jotka luovat identiteetillään potentiaalisen uhan Kremlin pystysuoralle hallintorakenteelle. Venäjän federaatio on osoittanut, että sen keinotekoisen valtiomuodon sisälle ei haluta etnisiä tai kansallisia vähemmistöjä, eikä myöskään naapuriinsa itsenäisiä kansallisvaltioita - varsinkaan niitä, jotka luulivat saaneensa vapautensa pahan imperiumista Neuvostoliiton romahtaessa.

Suomalais-ugrilaisten kansojen uudelleenheräämisen ytimessä

Olemme historian käännekohdassa, jossa näennäisesti salakavala sota Ukrainaa vastaan onkin luonut kauan odotetun tilaisuuden: ei pelkästään Moskovan alaisuudessa oleville suomalais-ugrilaisille rauhanomaiseen kansalliseen ja kulttuurilliseen uudelleenheräämiseen, vaan myös itsenäisyyteen ja lopulliseen oman kansallisen suvereniteettinsa hankintaan romahtavasta imperialistisesta valtiosta, täyttäen Boris Jeltsinin 30 vuoden takaisen lupauksen itsenäisyydestä. Samaan aikaan meidän tulee muistaa se tosiasia, että Venäjän federaation sisällä toimineet edelliset suomensukuisten asiaa ajaneet organisaatiot, kuten AFUN, Mari Ushem -liike, Udmurt Kenesh -liike sekä muut sosiopoliittisen aktiivisuuden muodot ovat olleet FSB:n hallinnan alla, tehden näiden kautta tehtävästä yhteistyöstä virolaisten, suomalaisten ja unkarilaisten heimoveljien kanssa mahdotonta. Moskovalle suomalais-ugrilainen ongelma on listalla heti seuraavana ukrainalaisongelman jälkeen, minkä Kreml pyrkii ratkaisemaan ja neutralisoimaan totaalisella assimilaatiolla ja/tai tuholla: moksalaisista, udmurteista ja karjalaisista joko tulee venäläisiä, tai kansat katoavat ja heidän tilalleen tulee venäläisiä.

Puna-ruskeiden ideologien haavekuva, eli ns. ”venäläinen maailma”, vaatii selkeiden etnisten ja kansallisten rajojen tuhoamista, totalitaristisen dystopian luomista, jossa elävät vain ”homo sovieticukset”: venäläiset vailla selkeää omaa ja massasta erillistä identiteettiä. Samalla kun Kremlin pelinappulat suorittavat kansanmurhaa Ukrainassa, suunnitelmiensa toteuttamiseksi jatkavat he myös kotirintamalla katalaa vääryyttä, etnistä puhdistamista suomalais-ugrilaisten kansojen hävittämiseksi ja vähemmistökansojen sulauttamiseksi siihen harmaaseen ja keinotekoiseen massaan, joka tunnetaan ”venäläisinä”. Heiltä riistetään kosketus omaan äidinkieleensä jo koulussa. Heiltä viedään yhteenkuuluvuuden tunne etniseen ryhmäänsä vaihtamalla se keinotekoiseen venäläiseen vaihtoehtoon. Mikä pahinta - monet heistä pakotetaan Venäjän asevoimiin tykinruoaksi toteuttamaan Vladimir Putinin rikollispiirin suunnitelmia Ukrainassa.

Oman kansallisvaltiollisen historian puute ja kulttuurin hidas nääntyminen ovat johtaneet siihen, että suomalais-ugrilaiset kansat ovat assimiloituneet jo hyvin pahasti. Kremlin aktiivisesti harjoittaman akkulturaation ja muiden pakkointegraatiomenetelmien seurauksena suomalais-ugrilaiset kansat ovat vahvasti sulautuneet venäläisiin, alunperin kaupunkiympäristössä ja nyt myös maaseudulla. Ei tule unohtaa myöskään erästä erittäin kavalaa imperiumin käyttämää assimiloimisen keinoa: etnisten ryhmien välisten seka-avioliittojen suosimista, jonka seurauksena lapset todennäköisemmin valitsevat vanhempiensa taustoista eroavan ja Venäjän valtiolle suotuisamman identiteetin, vaikka omaisi suomalaisugrilaisen veren.

Tästä syystä monimiljoonaisen suomalais-ugrilaisen heimon jäsenet, jotka asettuivat ammoisina aikoina Laatokan järven, Taimyrin niemimaan ja Volgan alajuoksujen väliselle kolmiolle ovat hiljalleen menettämässä identiteettiään, kun jokaista uutta sukupolvea assimiloidaan aina suuremmalla voimalla ”venäläisen maailman” senhetkisten kannattajien ja propagandistien toimesta. 

Muskoviittien hirmuhallinnon peruskivi: hajoita ja hallitse

On selvää, että sotilaallinen aggressio on viimeinen naula arkkuun imperiumille, joka on jo valmiiksi seissyt kuin jättiläinen savijaloilla. Syy sille, miksi suomalais-ugrilaiset eivät historiassa nousseet omille jaloilleen, eivätkä edes rauhanomaisesti ole vaatineet kansallisen itsemääräämisoikeudensa täydellistä toteenpanoa on selvä: Kalevan heimon kansojen massiivinen demoralisaatio sen hajaantuessa valtaville alueille on johtanut kansalliseen amorfisuuteen ja kansallisen egon häviämiseen. Elias Simojoki, merkittävä suomalaisen kansallisaatteen ideologi, luterilainen pastori ja usean Neuvosto-Venäjää vastaan käydyn sodan veteraani, kirjoitti kotoperäisten kansojen näivettymisestä ja häviämisestä Volgan seudulla sekä sen häpeällisyydestä jo 100 vuotta sitten.

Hänen vaikuttavat kirjoituksensa ovat todella tarpeellisia ja ajankohtaisia, ottaen huomioon 21. vuosisadan häpeälliset realiteetit: ”— pirstottu Suomen heimo kerran vielä yhtenä ja kokonaisena ja maan rajat kansallisia rajaviivoja kulkevina? Pirstottu on jo vuosisatoja sitten se suuri kantasuomalainen kansakunta, joka Altain vuorilta levittäytyi yli koko pohjoisen ja keskisen Venäjän ja jonka asuma-alueen eteläraja piirsi kulkunsa Riian lahdelta Moskovan etelärajaitse Samaran suuren mutkan tienoille. Venäjän äärettömien arojen uumeniin ovat jo sammuneet pirstottujen heimokansojen huokaukset, mutta siitä jättiläiskamppailusta, jonka ne ovat saaneet kestää vuosituhantisen korpitaipaleensa kestäessä kertovat pirstat Volgan, Okan ja Kaman, Obin ja Petshoran, Vytshegdan, Irtyshin ja Tonavan varsilla, Kasanin, Tverin, Novgorodin ja Pietarin seuduilla. Kukin niistä kantaa omaa nimeään, mikä on mordva, mikä vepsä, vatja ja magyari, suuresta suomalaisesta heimosta juontavat juurensa kaikki” (Palava pensas, sivu 36, painotalo WSOY).

Suomalais-ugrilaisten heimojen tilanne Venäjällä on epäselvä ja synkkä, elleivät heidän kansallismieliset liikkeet kykene muodostamaan tarpeeksi suurta vastavoimaa hyväksikäytön, pakotetun assimilaation ja jatkuvan nöyryytyksen politiikalle. Muskoviittien aggressio Ukrainassa pakottaa hylkäämään entisen keskittymisen pelkästään kansantarujen, kielen, tapojen ja perinteiden säilyttämiseen, sillä alkuperäiskansojen oikeudet, jotka heiltä on jo valmiiksi käytännössä riistetty ja joita tulevaisuudessa tullaan pahemmin riistämään, ovat paljon muutakin kuin kansanperinnejuhlien tukemista. Rakkaat suomalais-ugrilaiset naapurit: nyt jos koskaan on teidän aikanne lunastaa vapautenne, älkää tuhlatko viimeisetkin häilyvät onnen hetkenne ja alkuperäisyytenne lauluun sekä tanssiin, kunnes viranomaiset pakottavat lopettamaan nekin. 

Oman historiansa unohtavien kohtalona on oppia jonkun toisen vahvasti kaunisteltu historia korvikkeena. Eihän pyhäkään paikka ole tyhjä vaikka paholainen veisi papin. Muistakaamme, että suomensukuisen heimon vaiheittainen herääminen 19. ja 20. vuosisadoilla oli kansallisesti heränneen älymystön työn mahdollistamaa. Tutkijat ja kirjailijat kuten komilainen Ivan Kuratov, ersäläinen Anatoliy Riabov ja udmurtti Kuźebai Gerd kokosivat runsaasti tietoa kansojensa juurista sekä pitkästä historiasta, kulttuuriensa muovaamista identiteeteistä ja kieltensä alkuperästä. Näiden teoksien ollessa jo olemassa on tärkeää, että 21. vuosisadan heimoaktivistit ja älymystön edustajat eivät ala keksimään pyörää uudestaan, vaan rakentavat jo valmiin työn päälle.

Mukanaan moskovalainen raakalaislauma on aina tuonut vain pahuutta ja kuolemaa. Venäjä toteuttaa niin ulkoisesti kuin sisäisestikin ikivanhaa, mongolivaltakunnalta perittyä valtionrakennus-strategiaansa, “hajota ja hallitse” -periaatteella muovaten kansoistaan yksityiskohtia pois siihen asti, kunnes jäljelle jää vain harmaata massaa, venäläisiä. 

Ehkä yksi syy suomensukuisten heimojen kärsimykseen nykypäivänä on myös siinä, etteivät he aikanaan kohdelleet bolsevikkeja tarpeeksi julmasti - kuten bolsevikit itse kohtelivat vihollisiaan, tai kuten ukrainalaiset kohtelivat bolsevikkeja. Samanlaista vastarintaa suomalais-ugrilaisten kansojen keskuudessa kaikilla tasoilla toteutettuna ei ole vielä nähty. Langenneena vahvoihin venäläistämistoimien verkkoihin, moni on kadottanut yhteyden esi-isiinsä, jonka vuoksi he eivät tunne olevansa mitään muuta kuin "venäläisiä”, eivät karjalaisia tai mordvalaisia. Ihmisiä, joiden vanhemmat painostettiin vaihtamaan kielensä “paremmin ymmärrettävään” venäjään, pyritään hukuttamaan tottelevaiseen, persoonattomaan ja riistettyyn Kremlin etuja ajavaan orjamereen.

Suomensukuinen nuoriso imperiumin tykinruokana

Sodasta Ukrainaa vastaan on tullut lihamylly, johon federaatio jatkuvalla syötöllä lähettää etnisten vähemmistöjensä epätoivoisia nuorukaisia, kertoen lukuisia valheita saadakseen noista väestöryhmistä suurimman mahdollisimman hyödyn irti. Tämä on muskoviittihallinnolle järkevää; eihän moskovalaisia ja pietarilaisia, ns. korkeamman statuksen kansalaisia haluta kääntymään sotaa vastaan, joka väistämättä tapahtuisi jos heidän poikansa palaisivat kotiin ruumisarkuissa, mitä ei etnisten vähemmistöjen uhraamisen vuoksi tapahdu. Nyt venäläisen identiteetin omaksuneita suomensukuisia nuorukaisia huijataan Kremlin jatkuvalla propagandalla lähtemään sotaan. Osalle sota on ainoa vaihtoehto työttömyydelle, osaa houkuttaa mahdollinen sotilasura ja sitten joillekin, heistä vaarallisimmille, asevoimat on ideologinen päätös. Onneksi näitä viimeisimpiä on vain vähän, mutta sokaistuja vähemmistökansoja on näkyvimpänä esimerkkinä nähty Kadyrovin tšetšeenijoukoissa, tuhoamassa Mariupolia ja Sjeverodonetskia.

Vuoden 2022 kesäkuusta alkaen niin kutsuttuja vapaaehtoispataljoonia ollaan alettu muodostamaan federaation etnisissä tasavalloissa Ukrainan sotaan lähettämisen vuoksi. Näille terroristeille järjestetään organisoinnin lisäksi tarvittavat varustukset ja aseistus paikallisten viranomaisten toimesta, minkä jälkeen heidät lähetetään ”puolustamaan Donbassia” myyttisiltä ”ukrainalaisilta natseilta.” Kadyrovin joukkojen kansanpettureiden lisäksi rintamalle ovat nyt lähteneet mm. Tatarstanin, Bashkortostanin ja Tyvan pataljoonat, joiden jälkeen jonossa ovat suomensukuisten heimojen nuoret miehet, kuten komilaiset, udmurtit ja marilaiset.

Näitä itsemurhaosastoja muodostetaan lähinnä nuorista vapaaehtoisista  (18-25v) ja reserviupseereista (26-55v). Etusija annetaan etnisten vähemmistöjen nuorille. Joillain alueilla, kuten Karjalan tasavallassa, myös naisia rekrytään riviin kuitenkaan kertomatta palvelustoimenkuvasta Ukrainassa sen tarkemmin. Tälle sotahullulle kiihkolle tukensa ovat antaneet myös useat järjestöt, jotka esittävät tukevansa suomensukuisten asiaa, mutta jotka todellisuudessa työskentelevät aktiivisesti sitä vastaan Kremlin alaisuudessa.

Intermariumin suojan alla: Ukraina, suomensukuiset kansat ja vapaiden kansojen liitto

Venäjän laajamittainen aggressio on osoittanut kuinka suuri kansainvälisen kollektiivisen turvallisuuden kriisi todellisuudessa on, Euroopan mantereella erityisesti. Kaukokatseinen ratkaisu tälle kriisille on uuden puolustusliiton muodostaminen Baltian, Adrianmeren ja Mustanmeren luoman kolmion alueelle. Tämän kolmion tärkeäksi sotilasvoimaksi asettuisi sodan tulessa karaistunut Ukraina. Tämän puolustusliiton riveissä tärkeässä roolissa olisi myös ulkomaalaisia ja suomensukuisia, kuten suomalaisia, virolaisia, unkarilaisia, karjalaisia ja ersäläisiä, joille moskovalaisen diktatuurin vastustaminen ja vapaudenkaipuu on elintärkeitä, kannustaen heitä taistelemaan karvaaseen loppuun asti, päivään jolloin muskoviittien imperiumin rakoilu muuttuu kokonaisvaltaiseksi hajomiseksi.

Nämä mainitut valtiot koottuna Vapaiden kansojen liittoon, tavoitteinaan edistää Venäjän hajoamista ja sen tilalle uusien, ei-keinotekoisten kansallisvaltioiden rakentamista, saisivat aikaan uusille kansakunnille todellisen suvereniteetin ja itsemääräämisoikeuden. Ukrainalaiset tukisivat aloitetta myös siksi, että alkuperäiskansat saataisiin pois despoottisen hallinnon tykinruokavarastoista, pelastettua turhalta kuolemalta Donetskin aroilla. Aivan kuten aikanaan ukrainalaisten kansallismielisten toimesta syntynyt antibolshevikkien blokki, Vapaiden kansojen liitto ei vaatisi vastineita kansallisvaltion suvereniteetin varmistamiseksi. Idea yhdistymisestä perustuisi yhteiseen vapaustaisteluun, joka saa aikaan kumulatiivisen vaikutuksen, jota Ukrainan lisäksi pitäisi tukea ainakin vapaat ja itsenäiset suomalais-ugrilaiset kansakunnat.

Suomalais-ugrilainen uudelleenherääminen, inspiroituneena Ukrainan urheasta vastarinnasta, on uhka, jota Kreml pelkää! Se on tapahtunut kahdesti historiassa, vuosina 1917 ja 1991, kolmannen saattaessa jäädä viimeiseksi, kun muskoviittien federaatio kaatuu vähemmistökansojensa vapaudenhalun luomaan paineeseen. Ei ole enää salaisuus, että alkuperäiskansojen vapaudenhalun räjähtävä nousu on tikittävä aikapommi koko tyrannisen valtion rakenteelle.

Ukrainan läntiset naapurit kuten Puola, Viro, Latvia, Liettua, Slovakia, Tsekki, Kroatia, Romania ja Suomi ovat jo yhteisten panostensa avulla luoneet perustan Intermarium-liittoumalle. Tämän tapahtuessa suomalais-ugrilaiset saavuttavat vihdoin valtiollisen itsenäisyytensä ja monet niiden edustajat ovatkin viime vuosina saaneet turvapaikan mm. Kiovasta ja Varsovasta sekä olleet mukana luomassa Venäjän laajentumista vastustavaa Vapaiden kansojen liittoa. Näin ollen, kun Venäjän valloitussota valheellisten perustelujensa alla “denatsifikoinnista” viimein marssii kohti loppuaan ja muskoviittien häviötä, avautuu kauan kaivattu mahdollisuus Venäjän vähemmistökansoille vapauttaa itsensä sortajansa ikeestä.

Moskovan vastainen akseli on silmin nähden syntymässä Kiovan, Washingtonin, Lontoon ja Varsovan välille, jota täydentää pohjoisesta Vilnius, Riika, Tallinna ja Helsinki sekä etelästä Zagreb, Ljubjana ja Bukarest. On selvää, että tätä muodostumassa olevaa rakennetta tarvitaan tukemaan myös idän suomensukuiset heimot, täyttäen tämän liittouman tarvitseman tuoreiden voimien tyhjiön. Vaikka monille lukijoille tämä varmasti tuntuukin utopistiselta ja löyhäpäiseltä haaveilulta, meidän tulee pyrkiä sen toteutumiseen, missäpäin tätä potentiaalista liittoumaa asummekaan.

Venäjän federaation kaatuminen, joka on mahdollista olosuhteiden muuttuessa suotuisaksi Ukrainan voittaessa liittolaistensa avulla, eliminoisi tehokkaasti ja lopullisesti merkittävimmän Eurooppaan kohdistuvan uhan. Venäjän sisäisten etnisten vähemmistöjen on tärkeää jättää tuo uppoava laiva sen sijaan, että antaisivat tasavaltojensa kuolla Venäjän mukana. Pitää muistaa, että muskoviittien valtion kaatuminen palvelisi sekä Euroopan että suomensukuisten kansojen etua, vaikka jälkimmäiset eivät vielä olisi ymmärtäneet tätä kohtalokasta tosiasiaa.

Ilman sotilaallisia toimia ja vahvaa kansallista puolustusta ei Eurooppaan eikä suomalais-ugrilaisten kansojen keskuuteen voida luoda pysyvää rauhaa ja vapautta Ukrainan, Intermariumin tai koko Euroopan asevoimienkaan toimesta. Paras mahdollinen yhteistä etua ajava vaihtoehto pysyvälle rauhalle ei enää ole heikennetty Venäjä (joka pyrkisi jatkuvasti keplottelemaan tiensä jälleen tarpeeksi vahvaksi muodostaakseen taas kerran uhan Euroopan vapaille kansoille), vaan sen katoaminen maailmankartalta kokonaisuudessaan. Kiovan tulisi Helsingin, Tallinnan ja Varsovan tukemana, avustaa suomensukuista vastarintaa Venäjällä, sillä yksinään ilman ulkopuolisten tukea eivät he voi onnistua.

Tämä sota on jo nyt kirjoitettu historiaan verisin kirjaimin Butchan, Mariupolin ja Kremenchunkin jouduttua taistelukentäksi kahden osapuolen välillä, niiden jotka haluavat pitää yllä vapauttaan ja niiden, jotka haluavat pysyä yhä kiinni orjuudessaan. Kummalla puolella rintamaa Venäjän suomalais-ugrilaiset haluavat olla? Kummassakin tapauksessa taiston tiet eivät heidän edestään katoa, ja ne tiet kulkevat itään, missä infernaaliset joukot keskittävät voimiaan kuoleman ja tuhon kylvöön, missä aamuauringon valo on nousemassa horisontin ylle pitkään kestäneen synkän yön jälkeen.

Vielä kerran on siteeraavattava Elias Simojokea, jotta sinä, lukija, pystyisit kunnolla näkemään Volgan, Kaman, Petserian ja Obin sorrettujen jälkeläisten nousun orjuudestaan sekä Kalevan heimon voiman:

” Nyt taasen olemme kuulevinamme idän myrskyn vinkuvan korvissamme. Omien ristiriitojensa ja raskaan taloudellisen ajan puristuksessa elävä Suomen kansa on käymässä sitä myrskyä kohti, tahtoi tahi ei.—Mutta jos tämä kansa herää Jumalan pelkoon ja elävään kansallistuntoon, niin se voi luottamuksella käydä näitä myrskyjä kohti. Suomen kansa ja heimo on silloin saava sijansa auringossa”

Kansakuntien vapaus, mukaanlukien suomalais-ugrilaisten, tarkoittaa jokaisen kansan valtiollista itsemääräämisoikeutta ja vapautta imperialistisista keskuksista - meidän aikanamme, Venäjästä. Ihmisen vapaus tarkoittaa kielellistä, kulttuurillista ja poliittista vapautta jokaisen kansakunnan keskuudessa. Tästä syystä Euroopan vapaiden kansojen on yhdyttävä taistoon yhteistä vihollista vastaan ja iskeä viimein maahan tuo idän käärme, jonka tie on kääntymässä kohti loppuaan. In hoc vinces! Pirua ja ryssää vastaan!

Kirjoittaja – Denis Kovaliov,

Candidate of historical sciences (PhD),

Suomalais-ugrilaisten tutkimusten Anatoliy Riabov-keskuksen johtaja,

Suomen tutkimuskeskuksen perustaja

Kääntänyt Akselin julkaisuraati