Akseli käänsi ja julkaisee sivuillaan sukukansamme komilaisten suomalaisille lähettämän vapaamuotoisen kirjeen.


Selvitys komien tilasta

Komien puolesta syrjäänit, permjakit, ižmalaiset sekä muut heimot, jotka kutsuvat itseään komeiksi ja ovat Permän (Bjarmian) ammoisen valtion perillisiä, ovat kulttuurisesti, kielellisesti ja historiallisesti sidoksissa suomalaisiin veljiinsä. Me, nykypäivän Komin kansan ja tasavallan kansallinen älymystö, haluamme Itämerellä asustavien sukulaistemme kuulevan, että suomen murretta puhutaan vielä idässä, veriveljenne eivät ole vielä sulautuneet slaavien sekaan. Sen sijaan olemme nykyisin samassa tilassa, jossa te olitte suomalaisuusliikkeen alussa.

Me, komilaiset, suomalaiset ja suomalais-ugrilaiset kansat, olemme Euroopan hylkiöitä. Esi-isämme, Aasiasta kotoisin, kykenivät muuttamaan kymmenien tuhansien kilometrien matkan Itä-Siperiassa sijaitsevalta Liao-joelta Pohjois-Eurooppaan luoden oman laajan kulttuurisen vaikutusalueensa. Huolimatta siitä, että Eurooppaan saavuttuamme saimme eurooppalaisemman olemuksen, olemme yhdessä huomattavasti erilaisempia kuin ympärillämme asustavat kansat. Ja niinpä heidän vaikutukset meihin ovat muuttumassa tuhoisiksi pyyhkien ominaisia piirteitämme hiljalleen pois.