Kansat

Kansakunnasta puhutaan yhä yleisemmin vapaamielisenä, rajoittamattomana käsitteenä. Emme kykene rajaamaan absoluuttisen tarkkoja ja ehdottomia rajoja sen ympärille, joten tyypilliset tahot vaativat tämän kollektiivisen itsemäärittelyn lopettamista. Nämä tahot tuovat kuitenkin kansallisen yhteisön jäsenien määrittelyn tilalle itsetuhon ja luontoa vastaan käyvän reseptin.


Kun nämä itsensä vapaamielisiksi julistaneet henkilöt avaavat käsityksiään kansakunnastamme, huomaamme helposti niiden olevan usein vailla mieltä, mutta emme yleensä onnistu tuomaan mieliimme yhtä erityisen tärkeää yksityiskohtaa. Kun me puhumme kansakunnasta ja sen jäsenistä, puhumme sisäpuolen näkökulmasta: koemme, että omaamme oikeutuksen ja oikeastaan täysinäisen moraalisen velvollisuuden arvioida valmiina yhteisönä, kenet hyväksymme suomalaiseksi.


Näemme siis itsemme tässä prosessissa tietynlaisina luonnollisina vartijoina, jotka jatkavat ikuista kansallisen itsesäilytyksen tehtävää. Eroamme näistä niin sanotuista vapaamielisistä siis jo moraalisen pohjan luonnin kohdalla: nähkääs, he eivät näe kansaa, vaan ihmiskunnan, joka on hajaantunut ja silti yhtä kokonaisuutta. Kansat ovat heille välillisiä ja pelkän tunteen määrittelemiä pirstaleita. Tätä painotetaan absoluuttisten rajojen mielekkyyden puutteella ja asenteiden muutoksella.


Näinpä on loogista, että he päätyvät vastakkaiseen työkaluun suomalaisten määrittelyssä kuin me. Heille kansakuntaan kuuluvat tasan siihen tahtovat ja sen jäsenyyden tuntevat ihmiset, riippumatta todellisuudesta. Kun me katsomme sisältä ja näemme oman kansamme, he katsovat ulkoa mutta eivät näe. Heille on tosiaan olemassa vain ihmiskunta, ilman kansojen välisiä esteitä, joita ihminen ei kykene ylittämään pelkällä tahdolla. 


Virheet tässä ajattelussa eivät kuitenkaan pääty. Juuri käsitteiden ja ajattelun muutosta hyödyntäessään taistossaan kansallisia elementtejä vastaan he käyvät todella lähellä kansakuntien todellista biologista olemusta, jota koskevat samat luonnonvalinnan vaatimukset kehittymisestä ja kasvusta kuin ne, jotka saivat päiväperhosen lentämään ja kalojen nousemaan maalle miljoonia vuosia sitten. Niin suuressa paineessa ovat jokainen laji ja kansa, että näiden muutos olosuhteiden tyydyttämiseksi on biologisen luonnon odotettu tulos.


Kansakunnat tosiaan muuttuvat, ne muotoutuvat uudestaan luonnon suuressa puristuksessa, samojen lakien alla kuin pieninkin mikrobi ja suurimmat eliöt. Ei kansa lakkaa olemasta muutoksessa, niin kuin ei lakkaa olemasta evoluution kehittämät mikrobit. Eikä kansan oikeus itsesuojeluun todellakaan vähene tässä kehityksessä.


Ilkkalainen