Helsingin pormestari Juhana Vartiainen esitteli torstaina uusia keinoja työperäisen maahanmuuton ja ns. huippuosaajien tulovirran vahvistamiseksi pääkaupunkiin. Näihin toimiin kuuluivat muiden englannin kielen asemaa vahvistavien ehdotusten mukana myös Helsingin julistautuminen englanninkieliseksi kaupungiksi.
Vartiaisen ehdotus ei ole pelkästään aikakauttamme kuvaava, vaan myös herättävä. Suomalaisuuden ja suomen kielen arvostus ovat jyrkässä laskussa, kun pääoman tuottoon keskittynyt johto yrittää löytää tapoja pelkistää maamme juurettomaksi talousalueeksi.
Suomalaisuuden ilmeisin piirre on kautta aikain ollut äidinkielenä opittu suomen kieli. Vanhempi sukupolvi on aina sen taidon iskostanut jääräpäisesti nuoremmalle. Suomen kieli on ollut jopa kansallisen olemassaolon turvaamisen edellytys. Ilman Agricolaa Suomi ei koskaan ehkä olisi päätynyt itsenäiseksi.
Suomen kieli myös toimii Suomen historian peilinä. Sanoja on lainattu aina niistä kielistä, joiden puhujat ovat hallinneet maatamme, sekä niistä, joiden puhujien kanssa suomalaiset ovat aktiivisesti kanssakäyneet. Nykyaikana tämä sanoja lainaava kieli on englanti, mutta tämä tosiasia ei oikeuta englannin kielelle valta-aseman antamista, vähiten maan pääkaupungissa.
Toinen näkökulma asiaan on jo nyt äidinkielen opettajien havaitsema huolestuttava kehitys, jossa suomea äidinkielenään puhuvien nuorten oman kielensä tuntemus ja osaaminen on romahtanut. Englannin kielen vallatessa elintilaa viestinnässä ja verkossa, yhä harvempi aktiivisesti itseään sivistämätön nuori oppii kunnolla kumpaakaan kieltä jättäen heidät kiusalliseen välitilaan, jossa kaksikielisyys tarkoittaa sitä, ettei tosiasiassa taideta yhtäkään kieltä. Ongelma ei piile pelkästään suoraan lainatussa sanastossa, vaan myös muussa kieliopissa: kirjoittaminen ilman anglismeja ja englannista kopioituja kieliasuja tuntuu olevan taito, joka löytyy vain aktiivisesti suomenkielisiä kirjoja lukevilta. Mitä enemmän tilaa luovutamme yhteiskunnassamme englannille, sitä vaikeammin käytäväksi muuttuu taistelu oman kielemme suojaamiseksi.
Vartiaisen kommentti saa aiempien polvien ponnistukset tuntumaan turhilta ja tulevaisuutemme epävarmalta. Jos pääkaupunkimme, jonka tulisi kaikista selvimmin olla suomalaisuuden näyteikkuna maailmalle, päättää hylätä tämän tehtävän talouskasvun vuoksi, miltä näyttää suomalaisuuden tulevaisuus? Mitkä ovat johtajiamme ohjaavat arvot? Jos nyt heitämme pois kielemme, emme ehkä koskaan voi lunastaa sitä takaisin.
Me Uudenmaan akselissa emme koskaan tule hyväksymään hetkellisten pikavoittojen tavoittelua, jonka hintana uhraamme korvaamattoman osan kansamme identiteetistä.