Petteri Orpon hallitus kerkesi hädin tuskin astua valtaan, kun tuoretta elinkeinoministeriä Vilhem Junnilaa kohtaan alkoi armoton ajojahti, joka noudattaa klassista ja moneen otteeseen havaittua vasemmistolaista kaavaa.
Vasemmistolainen ajojahti noudattaa tyypillisesti kolmea päädoktriinia: tosiasioiden tarkoituksellista hämärtämistä, hyökkäysten kohdistamista yksittäisiä henkilöitä kohtaan sekä tukeutumista laillisuudeltaan kyseenalaisiin, jopa suoranaisesti laittomiin keinoihin. Nämä kaikki ovat tulleet tuoreen hallituksen nimittämisen jälkeen lukuisilla tavoilla esille.
Tosiasioita hämärrytetään tarkoituksellisesti monin tavoin, mutta ensisijaisesti keinoja on kahdentyyppisiä: ensinnäkin vasemmistolaiset toimijat kierrättävät mielipiteitään heille tuttujen journalistien ja jopa ulkomaisten medioiden kautta, ja toisekseen he sulkevat antamistaan lausunnoista olennaisia konteksteja ulos. Oula Silvennoisen, sidonnaisuuksiaan ilmoittamatta, Euronewsille antama haastattelu on malliesimerkki tästä - kansainvälisille medioille annettiin mm. Halla-ahon teksteistä tarkoituksella kuva, jossa konteksti oli huolellisesti häivytetty. Tällä tavoin muokataan narratiivi omia tarkoituksia palvelevaksi ja hämärretään informaation omistajuutta – ja sitä kautta vastuun kohdentumista.
Toinen päädoktriini on kaikkien hyökkäysten kohdistaminen instituutioiden, ideologioiden ja arvojen sijaan yksittäisiin henkilöihin. Tämä on suomalaisessa politiikassa nähty niin Halla-ahon, Junnilan kuin lukemattomien muidenkin tapausten muodossa. Toimijoiden joukosta myös seulotaan aktiivisesti haavoittuvia henkilöitä, ja näihin kohdistuvalla paineella pyritään pakottamaan julkinen keskustelu vasemmiston puolelle sekä hakemaan vastapuolelta aktiivisia myönnytyksiä. Ilmiö on niin yleisesti tunnettu ja laajasti käytetty, että sille on kehittynyt oma nimensäkin: Cancel-kulttuuri. Se, mikä Junnilan tapauksesta tekee erityisen ikävän, onkin hyökkäystavan sijaan hyökkäyksen kohdistaminen demokraattisen valtion merkittävimpiin instituutioihin ja pyrkimys taivuttaa näiden päätöksentekoprosessit julkisen paineen vaatimuksiin. Ongelma ei siis ole siinä, että julkinen paine voi medioiden kautta kanavoitua ja kohdentua päättäjiin, vaan siinä, että paine luodaan tosiasioiden sijaan mielikuviin vetoamalla.
Kolmas kappale vasemmistolaisen ajojahdin päädoktriineja on välinpitämätön suhtautuminen lain rajoituksiin. Tästä hyvä esimerkki on laittomien rekisterien ylläpito ja rakentaminen. Toimintaa nähdään niin nopeasti kasaan rakennetuista kohuista ja niihin mukamas orgaanisesti kerätyistä materiaaleista kuin ns. joulukalentereista, joissa yksityisyyttään varjelleita vasemmiston kanssa erimielisiä toimijoita altistetaan ankaralle mainehyökkäykselle, useissa tapauksissa kunnianloukkauksen tunnusmerkit täyttävin tavoin. On selvää, että molemmat näistä toimintamuodoista vaativat taakseen laajoja ja yksiselitteisen laittomia henkilörekistereitä, joista voidaan tarpeen vaatiessa noutaa tiedot esiin. Henkilötietojen lainvastainen käsittely on perusedellytys systemaattiselle vainoamiselle ja on saanut nauttia viranomaisten passiivisuuden suojaa jo pitkään. Tässä toiminnassa ovat kunnostautuneet lukuisat vasemmistoliiton toimijat, muiden muassa eräs ministerin erityisavustajana toiminut helsinkiläisaktivisti sekä eräs turkulainen turvallisuusalan elinkeinoluvan haltija.
Vasemmiston hybridivaikuttaminen muistuttaa sekä taktiikoiltaan että tyyliltään suurissa määrin Venäjän Yhdysvaltoihin kohdistamaa vaalivaikuttamista. Narratiivihallinta pyritään pitämään itsellä syöttämällä jatkuvasti suuria määriä tasoltaan ala-arvoista informaatioita, jonka tarkoitus on informoimisen sijaan luoda paljoudellaan mielikuvia. Olennaista tälle toimintatavalle on myös aloitteen pitäminen jatkuvasti itsellään lyömällä ensin ja kovimmin - riippumatta edelleenkään lyömiseen käytetyn informaation laadusta tai oikeellisuudesta. Kaikki esim. Clintonista v. 2016 luodut huhut ja hurjat väitteet ovatkin suurin piirtein samalla tasolla kuin suomalaisista toimijoista vasemmistolaisten toimesta kyhätyt valheet.
Epäeettinen informaatiovaikuttaminen on keskeinen osa vasemmiston yhteiskunnallista vaikuttamisstrategiaa ja on niin laajasti omaksuttua, että siitä puhutaan jopa täysin avoimesti, kuten teki eräänä itsenäisyyspäivänä vasemmistoliiton kuntavaaliehdokkaana ja elokapinaliikkeen puuhamiehenäkin julkisuudessa tunnettu Oskari Päätalo.
Suomessa nämä epäeettiset taktiikat ovat erityisesti poliittisen vasemmiston suosiossa, ja etenkin vasemmistoliitto on toistuvasti sekaantunut kansalaisten perusoikeuksia, kuten yksityisyyden, kunnian ja elinkeinovapauden suojaa loukkaaviin tempauksiin, mutta vastaavanlaisiin taktiikoihin ovat sortuneet myös eräät pääkaupunkiseudun vihreät toimijat.
Onkin sangen tekopyhää puhua yhteiskunnan polarisaation muodostamasta uhasta ja osoitella sormella poliittisen vastapoolin todellisia tai kuviteltuja yhteyksiä, kun epäeettinen hybridivaikuttaminen on näin keskeisessä asemassa oman agendan edistämisessä – jopa sellaisiin mittasuhteisiin asti, että likaisille töille löytyy institutionaalisia ja järjestäytyneitä tekijöitä poliittisesta lähipiiristä.